LähiTapiolan Arjen katsaus -kysely kertoo, että keskimäärin 63 prosenttia suomalaisten tuloista kuluu välttämättömiin ...
– Tutkimuksemme mukaan suomalaisilla yrityksillä on avoimia saatavia 72,5 miljardia euroa. Yritykset käyttävät yli ...
Pienentynyt suolistosyövän riski liittyy maidon sisältämään kalsiumiin. Tutkimuksessa havaittiin, että ne ihmiset, jotka ...
Leikkeleiden kokonaismyynti kiloissa laski Keskon kaupoissa kuusi prosenttia. Keskon osto- ja myyntijohtaja Carita Rissanen ...
Kaavoituksesta tulee väistämättä tulevina vuosikymmeninä enemmän ja enemmän poiskaavoittamista, purkupakkoja, ...
Kansanedustajan mukaan uudesta gallupista on uutisoitu erikoisesti. MAINOS (artikkeli jatkuu alla) Hallituspuolueiden yhteinen kannatus kasvoi Ylen uudessa kannatusmittauksessa. Suurin nousija oli kok ...
Ilmiö on läpileikkaava ja koskee muun muassa niin lämmintä pukeutumista (pitkien alusvaatteiden myynti laski 25 prosenttia viime vuoteen verrattuna), kuin esimerkiksi talvisin kuivaa sisäilmaa ...
Opetusministeri Anders Adlercreutzin (r.) mukaan ministeriössä ei ole tarpeellista tehdä linjausta siitä, millaisia pelejä ja kirjoja kunnat saavat käyttää varhaiskasvatuksessa. Asiasta kertoo ...
Hankintojen kokonaishinta on 22 miljardia kruunua eli liki kaksi miljardia euroa. 17 miljardia kruunua menee uusiin vaunuihin ja loput viisi miljardia vanhojen vaunujen modernisointiin. Sopimus ...
Maa- ja metsätalousministeriö kertoo käyneensä läpi perustuslailliset arviot sekä annetun lausuntopalautteen ja ehdottaa kuntien vesihuollon omistukseen kohdistuvan myyntikiellon säätämistä. Koska ...
– Kun ennen oli neuvoteltu valtakunnallisesti vain yksi tehtäväkohtainen vähimmäispalkka, nyt palkkatasoja on kolme. Uusi järjestelmä mahdollistaa entistä paremmin sen, että palkkaus kehittyy uran ...
– Kauppamäärän lasku oli selkeä. Vuosi sitten asuntokauppaa kuitenkin piristivät merkittävästi ensiasunnon ostajat, jotka kiirehtivät kauppoja ennen vuodenvaihdetta varainsiirtoverovapauden ...