InMedica Groupin liikevaihdon ennakoidaan olleen viime vuonna yli 150 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää yli 3 500 henkilöä.
Maa- ja metsätalousministeriö esittää, että kuntien tulee pitää vesihuoltolaitokset kokonaan omistuksessaan.
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
Ostovoima paranee tänä vuonna voimakkaammin kuin kertaakaan 2010-luvulla, huomioi Veronmaksajien keskusliitto.
Palvelussamme on juuri nyt häiriö, yritäthän myöhemmin uudelleen. Pahoittelemme aiheutunutta haittaa.
Malmivarat ovat aiemmin arvioitua suuremmat, yhteensä noin 62,5 miljoonaa tonnia aiemman noin 32,1 miljoonan tonnin sijaan.